sunnuntai 15. joulukuuta 2013

LUUKKU 15 || Luciajuhla Poni-Haassa


Luukussa 15 näätte kuvia tämän päivän luciajuhlasta, jossa olin kuvaamassa, avustamassa ja pukuratsastuksessa avustajana. Viime vuonna en tähän kyseiseen tapahtumaan päässyt ollenkaan, joka jäi harmittamaan todella paljon. Tänä vuonna kinuin äidiltä, että emme menisi mökille jotta pääsisin katsomaan lucia juhlan. Se katsominen kuitenkin muuttui ensin merin ja ellan esitykseen avustajaksi menemiseen, sitten koko luciajuhlan valmistelu avustajaksi ja lopuksi vielä autoin Melikelle Roita talliin ja pois monesti. Päivä on sii ollut todella pitkä ja kiireinen, joten en enempää ala juhlasta kertomaan, vaan saatte katsella reilun määrän kuvia. Suurin osa kuvista on Pinjan ottamia, koska en itse ehtinyt kuvaamaan, joten laatu sen mukaista, hehe. 



Lucia kulkue



kepparikisa


esteviesti






pikkuponit


pukuratsastus









Tämmöistä tänään ! Huomisen luukku pitäisi tulla kerrankin ajallaan eli sitä sitten odottamaan!

-Nora

lauantai 14. joulukuuta 2013

LUUKKU 13 & 14|| Bannereita

Joulukalenterin luukut on nyt jatkuvasti myöhässä ja päätin tehdä tästä sekä 13 päivän että 14 päivän luukun jotta saataisiin vähän aikataulua tasaisemmaksi. Tästä luukusta löydät bannereita joita olen tässä parin päivän aikana tehnyt, kun olen innostunut käyttämään picmonkeytä enmmän. Kuvat on rajattu melko huonosti koska en vielä osaa niitä rajata kunnolla, mutta siksihän sitä harjoitetellaan.



1

2


3

4
Tässä nyt 4 banneria ja olis iha huippua kuulla teiltä mielipiteitä näistä ja kertokaa ihmeessä mikä on paras !

-Nora

perjantai 13. joulukuuta 2013

LUUKKU 12 || tuntipostaus



12 joulukalenterin luukusta löytyy kuvapostaus viimeviikon estetunnista. Menin tunnilla hopsulla toista ja viimeistä kertaa ja pappa oli ihan super. Kiisimme upeasi esteistä yli ja Hopsu liikku tosi hyvin eteen. Ja kävihän siinä sitten niinkinnettä putosin, hups.























Samalla viikolla Sunnuntsina tämä vanhus pääsi ansaitulle eläkeelle. Mulle jäi Hopsua hirveä ikävä koska olisin halunnyt jatkaa tämän papan kanssa  ihan kunnolla. Näide  kahden kerran aikana Hopsu opetti minulle ettei koskaa saa luovuttaa !

-Nora

torstai 12. joulukuuta 2013

LUUKKU 11 || Joulu perheen kanssa


Huoh nämä luukut tulee aina päivän myöhässä kiireiden takia ja sen takia joudun myös kirjoittamaan nämä kännykällä... tämän  eilisen päivän luukusta avautuu jouly perheeni kanssa- postaus. Yritän parhaaani mukaan nyt kertoa teille meidän joulusta, mutta kuvia mulla ei valitettavasti ole :/

   Vietämmä joka joulun mökillämme Rausjärvellä, jonne on tunti matkaa ajaa. Olemme koko elämäni aikananolleet kerran kotona viettämässä joulua, mutta muuten olemme aina olleet mökillä. Emme tietenkään ole sielä yksin perheeni kanssa vaan mökille tulevat myös serkkuni janheidän vanhemmat sekä mumminja pappa ja usein myös pappani siskonsaapuu paikalle. Vietämme siis joulun sukulaisten kesken. On tosi ihanaa että meillä on tämmöinen perinne niin saa viettää sukulaisten kanssa ihanasti aikaa vaikka se välillä hieman tylsää onkin...

   Jouluaattonpäivämme alkaa miltei joka joulu puuron syönnillä. Pienenä suutuin jos en saanut mantelia joten nykyään puuroon laitetaan enemmän kuin yksi manteli. Emme puuroa aina syö samaan aikaan muiden kanssa, koska serkkuni saattaa herätä vasta 3 aikaan iltapäivällä niin emme koskaanole aamupala pöydässä samaa aikaa. Mutta viime jouluna päätimme kuitenkin serkkuni kanssa herätä aikaisin kantsomaan klassista joulupukin kuumaalinjaa ! Ai että tuli ihania muistoja mieleen. On tosi ihana kuunella ku pikkuiset laulavat ja lähettävät terveisiä. Tänä jouluna katsomme taas tämän ohjelman ja haluaisimme itse sinne soitaa, mutta emme kehtaa, koska Nora 14v ja Henkka 18v.

Päivällä yleensä vietämme vain aikaa ja käymme jo aikaisin perinteisessä joulusaunassa. Joulusaunan jälkeen kaikki laittautuvat ja alamme syömään jouluruokaa. Jouluruoka on ruoka jota en siedä. Kaikki ne laatikot ja ihme alkupalat hyih. Sinänsä harmi, koska se ruokahan on monen mielestä se kohokohta. 

Ruuan jälkeen aikuiset vielä viivyttelevät ennen lahjoja. Pienempänä en meinannut pysyä nahoissa kun tiesin että joulupukki tulisi kohta antamaan lahjoja. Sillon aikoinaan lahjoja tuli hurjasti, mutta määrä vain vähenee vuosi vuodelta. Miksi ihminen vanhenee? Olisi niin kiva olla aina pieni ja voisi huoletta leikkiä.

Lahjat ku olemme saaneet vetäydymme serkkujeni kanssa omiin oloihin joko pelaamaan tai juttelemaan. Illan aikana vielä pidämme kahvit jossa on tarjolla kaikkea makeaa, nam ! 

Nukkumaan menemme mahdollisimman myöhään ja jatkamme juttelua kikissä tai facebookissa jos käy hyvä tuuri ja netti toimii.

Sellainennon meidänn joulu. Millainen teidän joulu yleensä on?

-Nora

Ps. Yritin eilen & tänään kuvata teille tallipäivävideopostausta, mutta kamerani takia se on vähän hankalaa...Haittaako teitä jos laatunon aika kamala ja keltainen? Jos ei haittaa niin kuvaan mielelläni teille paljon videoita ainut vaan että mulla kestää editoida ne jonkin aikaa että luukut saattaa tulla vähän myöhässä :/
   

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

LUUKKU 10 || Puhelimen tyhjennys


Joulukalenterin 10 luukku tulee -taas- myöhässä, koska unohdin tulla julkaisemaan ses...hups. Mutta tällä kertaa on puhelimen tyhjennys. Eli pääsette katsomaan puhelimeni kätköissä olevia kuvia teksteillä varustettuina! Mulla olkaa ideat loppumaan tän joukukalemterin suhteen joten heittäkää jotain ideaa kommenttiin 


1.Koulun läppärit.... 2.Joulun ekat piparit! 3.♥ 4.Ensilumi


1.Taivas yhtenä aamuna 2.Jennin lähettämä kortti Singaporesta! 3.Zombin joulukoristeet 4.Starbucks !


1.Minä ja Jenni jossain ! ♥ 2.Käytii ihanassa kahvilassa kavereiden kanssa. 3.Pizzaa ja leffaa Jennin kaa 4. Jonkun viikonlopun salaatti


1.Silmä koulukuvaus aamuna 2.Huoneeni jouluvalot 3.Tallilla 4.Datikset tallilla


1/2/3/4. Instsgram

Mulla ei enempää julkaisukelpoisia kuvia ole puhelimessa huollon takia, mutta tuossa nyt muutamat kuvat. Mitä piditte tästä luukusta?

MUISTAKAA MENNÄ KYSYMÄÄN JOTAIN KYSYMYSPOSTAUKSEEN !