perjantai 4. lokakuuta 2013

Infoa+ blogin tulevaisuus?

Koeviikon takia en oo päässy koneelle päivittävään tätä blogia, mutta nyt päätin tulla päivittämään nopeasti kännykällä. Koeviikko ei todellakaa ole vielä ohi, mutta onneksi viikonloppu alkoi joten pääsee hiulam rentoutumaan vai pääseekö? No ei pääse, sillä rohkaistuin Maanantaina ja päätin, että osallistun Poni-Haan koulukisoihim suorittamaan vihdoinkin C-merkin kouluosuuden. Eilen oli ilmoitautuminen ja pääsin miltei heti läpi, joten sain ratsuksi Helinän! Olen innoissani Sunnuntaista, mutta toisaalta olen iha peloissani, sillä kärsin esiintymiskammosta, enkä kykene edes luokan edessä esiintyä, joten Sunnuntaista voi tulla rankka päivä. Menen Lauantaina Merille yöksi ja Sunnuntai aamuna lähdemme yhdessä tallille. Muistakaa pitää meille peukkuja. Kisoista ja kisoja edeltävästä illasta/yöstä on tulossa blogiin videota toivottavasti jo ensiviikolla!

Viimeviikon Perjantaista ei vieläkään ole tullut posta ja koko blogi alkaa hajota käsiin, joten olen miettinyt monesti että pitääkö minun jatkaa blogin pitämistä vai lopettaa blogin pitäminen. Nyt toivonkin että vastaatte tähän postauksee että kannattaako mun jatkaa vai lopettaa tämän blogin pito !

Tässä vielä pari kännykkä kuvaa, ettei postaus jäisi kuvattomaksi ! (:

12 kommenttia:

  1. Kaunis Nora😘❤️! Ja ite oon miettinyt tota samaa: lopettaaki vaiko ei? Päädyin siihen tulokseen, että jatkan blogia, mutta sanoin itselleni että " hei se ei oo pakollista touhuu, sun ei oo pakko ottaa stressii siitä mitä anot tulee sanoo pakollisesta postaustahdista ja jne." Nora: Bloggaaminen on vapaa'työtä'! Jatka blogii, mutta voit postailla vaikka 1krt vk tai 2krt vk;)!

    VastaaPoista
  2. mistä toi pipo on ostettu? :)

    VastaaPoista
  3. jatka blogin pitämistä!

    VastaaPoista
  4. jatka senki homo!! T: Sanna & Annina :D

    VastaaPoista
  5. Jatka blogin pitämistä!! Hyvä etten oo ainoo esiintymiskammoinen, muaki jännittää paljon aina kaikki esiintyminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän ! (: muakin jännitti tänään aamulla ihan kauheesti mutta kun pääs radalle niin jännitys katos ! (:

      Poista